23. marraskuuta 2012

Nyt on kyllä niin paljon aikaa viime kirjotuksesta että hyi minua!
Mutta ei mulla vaan ole ollut aikaa. Tai siltä tuntuu. Kouluhommia on tehty iltasinkin, ja kun mies on vielä ollut kotosalla niin en ole saanut rauhaa keskittyä bloggaamiseen. Nyt se meni illaksi töihin, kolmen viikon saikkarin jälkeen. Alkuun on pari viikkoa puolta päivää, eli on viisi tuntia nytkin töissä.
Koulussa on posotettu ja tyynyt on valmiit (vetoketjun ompelu kusi) ja niistä prosessikansio, ryhmätyönkin tekaisin pikaiseen ihan viime tingassa ja kankaanpainannassa on painettu hiki päässä ja pakolliset kolme tonttulakkia on valmiit! Jes. Nyt vielä sitten ylimääräistä painamista, vaikka mulla on jo kaitaliina painettuna ja vielä pääsiäissävyilläkin kokeilin painaa, vaikka kuvio tosiaan on jouluiseksi suunniteltu.

Huh, niin. Ne tyynyt. Niistä voisi laittaa kuvan. Taitaa muutenkin mennä aika kuvapainotteiseksi, kun en muista mitä missä milloin.

Ne näyttää kaukaa hyviltä :D Sitten joskus kun on aikaa, ompelen ne vetoketjut uudelleen.

Koulussa on myös kehrätty ja kerrattu (yhdistetty kaksi tai useampaa lankaa yhteen)


Kankaanpainannassa tosiaan meillä on ollut tehtävänä suunnitella jatkuva kuosi ja tehdä tonttulakkeja ja jos haluaa, itselle sitten vaikka verhokapan tai mitä keksii. Minä olen painanut kaitaliinan ja tiskirättejä. Niitä pitää vielä painaa lisää.


Tonttulakkikankaani. Tätä piti painaa vähintään metri. Harjoitella sitä jatkuvaa kuvaa.

Harmaasta tulee kaitaliina ja ympärillä on niitä rättejä. Punaista pitää harjoitella vielä, siinä kun näkyy niin selvästi jos ei ole painanut tarpeeksi.

Noita rättejä olen ajatellut myydä koulun avoimien ovien päivänä, ne on joulukuun puolivälissä, sain luvan myydä siellä korviksiani ja laitan sitten oheen noita jouluisia rättejä. Ehkä vielä tonttulakkejakin parikolme, kun kangasta jäi pakollisten jälkeen. Tein joku aika sitten erikseen vielä jouluisia korviksia, vihreää ja punaista. Toivotaan että edes jotain menee kaupaksi.

Törsäiltyäkin on tullut, kaikkea pientä kivaa kotiin. Jouluisia juttuja omaan värimaailmaan sopien ja vähän uutta sisustustakin. Kaikista ei taida edes olla kuvaa :P

Tontut on nyt jotenkin in. Varsinkin nämä lakkiinsa hukkuvat yksilöt :D Näitä on jo muutama meillä. Tämä kaveri on Muovitukusta, samoin kuin huopaiset lasinaluset.

Muovitukussa oli parikin ihanaa pöllökorttia. Valitsin tämän kun tässä on useampi laji edustettuna. Mukana tuli myös kuori.

Sydänkoriste, miksi nämäkin aina tarttuu mukaan. Kaikenlaisia killuttimia.. :D

Uusia koruja on tehtyjen lisäksi myös saatuja, nämä kaksi Desthealta.


Ihania kummatkin ja on olleet jo useamman kerran käytössä! Hauskaa noissa liloissa tähdissä on nuo koukut, jotka on myös lilat. Vielä ei ole niistä väri irronnut, vaikka voisi kuvitella.

Käytiin koulun kanssa viime perjantaina Tampereella Kädentaitomessuilla. Kyllä oli sitten onnistunut matka! Tosi hauska matkaseura ja messut oli niin isot että jäi varmaan yksi halli näkemättä... Valtavasti kaikkea! Ja matkaa ei huonontanut menomatkan käynti Toijalan Kangastukussa (dreamwolrd) eikä paluumatkan poikkeaminen Urjalan Karkkitukussa... :D "Sopiiko kaikille että pidetään tauko Karkkitukussa?" Voitte arvata vastauksen.... :D :D

Messuilla ei tullut otettua kamalasti kuvia, kun keskityttiin vaan kiertelemään ja katselemaan. Muutama julkkis piti kyllä ikuistaa :D

Norjalais-ruotsalaiset Arne ja Carlos olivat pitämässä joulupallon neulomiskurssia.

Anu Harkki oli tietysti paikalla.

Ja Elvarin kojusta oli PAKKO ottaa kuva. Ihanan pinkki ja mitä kaikkia herkkuja!

Ostoksia tuli tehtyä hiukan, budjetti oli 50e, joka oli sopiva, sai jotain, muttei tullut törsätyksi ihan liikaa. Mikä sekin olisi tietysti ollut enemmän kuin mukavaa... :D


Kangastukusta lähti pitkän pohdinnan jälkeen mukaan verhokangasta. Tästä pitäisi ommella meille jouluverhot olkkariin. 5 metriä 21e. Alviton hinta oli 3,50e/m. Tuolla muuten on sitten ostettava väh. 5 metriä.

Messuilta vähän lankaa, mahdollisesti koulussa tehtävää ryijyprojektia varten.

Ja pöllökortti oli pakko ostaa Pisama Designiltä. Olisin kyllä ostanut miellelläni niitä pöllöpussukoita ja laukkujakin...

Tämän korun myyjää en nyt muista, mutta hänellä oli paljon erilaisia pöllökoruja ja todella edullisesti. Tämäkin on aika iso riipus, melkein kämmenen kokoinen ja maksoi vain 3e. Sain häneltä kortin jossa on nettiosoite ja pieni alennus ensimmäiseen tilaukseen :)

Tiistaina kun oli vapaapäivä, tehtiin Desthean kanssa Ikea/Jysk -kierros. Vähän jotain uutta kivaa kotiin. Mulla on huono vaikutus, ainoa shoppailija piti olla minä, mutta kummasti vaan sille seuralaisellekin tavaraa kertyi... :D Kummallakin lopuksi kauheat säkit tavaraa :D

Ikeasta tuli ostettua kylppäritavaraa, säilytystä ja kodintekstiilejä.

Jyskistä ostin itselleni uuden yöpöydän lampun, pitää varmaan hakea miehellekin. Näitä on mustana ja lilana. Samalla reissulla ostin siskon likalle pari lahjaa :)

Mies oli vähän kummissaan kun tulin kotiin Ikean säkin + laatikosto pahvilaatikossa ja Jyskin ison muovikassin kanssa... :D Ja vielä enemmän se oli ihmeissään kun sanoin ettei noihin mennyt kuin kuuskymppiä :D

Mutta kyllä pieni hemmottelu on paikallaan kun olen koulutöitä tehnyt ja vielä ollut kipeänä suurinpiirtein joka toinen päivä, vähintään. Nyt olen ollut pari päivää pois koulusta kun on ääni ollut kadoksissa ja kurkku on kuin raastinraudalla vedetty. Nice. Onneksi eilenkin sain tehtyä kouluhommia kotona.

Tässä vaiheessa voisi alkaa miettiä pientä iltanaposteltavaa ja mustaherukkamehua!

4. marraskuuta 2012

Viikonloppuja!

Eilen oli sitten se Pyhäinpäivä, Halloweeni. Meillä ei ollut mitään kummempia menoja. Olisin halunnut käydä Raumalla haudalla, mutta mies ei jaksanut lähteä sinne asti.
Käytiin kuitenkin miehen isovanhempien haudoilla Vehmaalla ja Mynämäellä.
Mies kävi illalla vielä isänsä haudalla ja kirkossa, jossa oli se tilaisuus tänä vuonna läheisensä menettäneille. Mies halusi sinne mennä yksin, kun alkuun ajateltiin että menisi vaikka siskojensa kanssa, tai sitten me mentäisiin yhdessä. Mutta sitten se sanoikin että haluaa mennä yksin. No, enhän minä siihen sitten alkanut vänkäämään, vaikka olenhan minäkin tänä vuonna menettänyt isäni. En vain sattunut saamaan Raumalle kirkkoon mitään kutsua. Olisin mielelläni mennyt tuonne mukaan. Noh.
Mies oli tuonut isänsä kuvan ruokasalin piirongin päälle ja laittanut siihen kynttilän palamaan. Vähän ehkä närkästyin, ja vein siihen viereen äitini kuvan myös. Isästä ei ollut kuvaa kehyksissä lähellä. On sitä muillakin muistettavia omaisia. Tuntuu että appiukosta on tulossa joku ihmeen pyhimys. Vaikka sitten ei edes vierailla haudalla, nyt oli ensimmäinen kerta kun mies siellä kävi sen jälkeen kun kävi hautauksen jälkeen tarkistamassa että tiedot oli kivessä oikein. Ei se muutenkaan ole hautausmaalla kävijä, eikä tiedä että esim. nyt Pyhäinpäiväksi laitetaan haudat talvikuntoon jne. Itse olen tottunut käymään hautausmailla viemässä kukat ja kynttilät ja muut, nyt miehen kanssa asuessa en pääse, kun se ei jaksa lähteä usein Raumalle, saati Köyliöön, missä olisi mummun hauta.
Nytkin hävetti kun käytiin Vehmaalla haudalla ja siellä ei ollut hakoja, vanha ruusu kuivuneena. Mies sentään osti sinne callunan ja kynttilän. Sitten käytiin mökillä ja naapurin emäntä vähän torui kun hauta ei ollut talvikunnossa. Minulle tulee siitä syyllinen olo, kun tuntuu että minun pitäisi huolehtia että hauta on kunnossa, kun olen naisihminen. Mutta en minä voi sen enempää asiaan vaikuttaa, jos tuo itse ei halua tai tajua, niin en minä voi alkaa nalkuttaa. Ei se auttaisi, tulisi vaan kinaa ja sitten mies valittaisi että hänelle tulee niin syyllinen olo kun hän ei ole sellainen hautausmaalla kävijä. Eikä se silti siitä syyllisyydestään huolimatta veisi niitä hakoja. Argh. Onneksi Mynämäen isovanhempien hauta on sentään kunnossa, kun heidän lapsiaan on hautaa hoitamassa. Vehmaalla homma olisi miehen vastuulla.

Ja onneksi äidin ja isän hauta on kunnossa, sisko vei sinne haot ja kynttilän, samoin mummulle köyliöön. Aion kyllä jossain vaiheessa saada miehen sinne että saan vietyä oman lyhdyn. Katsotaan suostuuko ennen joulua enää lähtemään. Saisi luvan. Kun ei se ole oikein että sisko joutuu hautaa hoitamaan, vaikka asuukin lähempänä.


Nappasin mökiltä pari kastekuvaa.


Mutta se siitä marmatuksesta :D

Eilen oli sitten muuten ihan ok -päivä, illalla katsottiin Red Riding Hood, eli uusi Punahilkka ja se oli sopivasti pikkujännä elokuva näin halloweeniin. Suunnittelin glögit ja piparit illaksi, mutta homma menikin sitten siihen että sain juoda glögini yksin kun ei mies innostunut. Millä ne muut aina saa niitä kodikkaita iltoja tehtyä? Sanooko ne vaan äijälle että nyt prk juot sen glögin ja syöt ees yhden piparin että saan kirjotettua blogiin kuinka kodikasta meillä on? :D Tai sitten ne vaan laittaa kaikki kauniisti esille tarjottimelle ja ottaa kuvan... ja juo itsekin sen toisen glögimukin.. :D

Tein eilen kouluhommiakin, sain tyynykankaani valmiiksi perjantaina ja otin sen viikonlopuksi kotiin. Siksakkasin kaikki reunat ja pesaisin kädenlämpöisessä vedessä. Huomenna sitten ostamaan parit piilovetoketjut. Siinäpä sitten onkin mulla hommaa, miten helkutissa saan ne ommeltua kauniisti... Nimim. en ole ikinä ommellut vetoketjua.. (no okei ehkä joskus ala- tai yläasteella joo)

Tässä pikku maistiainen raidallisesta kankaasta. Ruudullisessa olen käyttänyt tummanharmaata ja vaaleanharmaata ruutujen luontiin.

Keskiviikkona muuten oltiin siellä lammastilalla! Oli aika kivaa! Ei sentään jouduttu jokainen kerimään omaa lammasta, niin kuin luulin. :D

Käytiin ensin tervehtimässä aikuisia lampaita omassa aitauksessaan. Siellä oli uuhia ja yksi oikein komea pässi! Oli kyllä niin hieno eläin. Lampaat on joskus aika pelottavia, ne silmät tekee sen. Mutta nämä ei olleet yhtään. Oikein hauskoja otuksia. :)






Tilalla oli myös kanoja ja kukkoja, ihan tavallisia ja sitten hauskempia, ne olivat erilaisia suliltaan ja niiden jaloissa oli hauskat tupsut.

Tässä omistaja näyttää meille miten lammas saadaan istumaan ja esittää koneellista kerintää sekä perinteisen keritsimillä kerinnän. Me saimme sitten jokainen kokeilla halumme mukaan keriä enemmän tai vähemmän keritsimillä; emme kokeilleet koneellista ollenkaan, keskityimme perinteiseen tapaan. Tämä lammas ja muut kerittävät olivat nyt ensimmäistä kertaa kerinnässä, eli olivat vielä kai periaatteessa karitsoja, vaikka jo aika isoja olivatkin. Ensikerintä on muistaakseni siinä 8 kuukauden ikäisenä.


Kävin välillä "lämmittelemässä" ulkosalla auringonvalossa, kun seisoen katsellessa tuli välillä vilu. Bongailin vanhan Massey Fergusonin pihalta. Eli traktorin. :D

Ja ihana vanha ruostunut lukko ja kahva.

Itsestäni kerimässä minulla ei ole vielä kuvaa, opettaja kyllä otti kaikista kuvat. Katsotaan saadaanko niitä joskus ja miltä mun kuva näyttää, uskaltaako laittaa tänne :D

Torstaina sitten kehrättiin samaiselta tilalta ostettua villaa. Pesemätöntä. Yöh sitä hajua ja rasvan tuntua... Ei ne lampaat siellä tilalla haisseet niin pahalle, vaan auta armias kun koulussa luokassa oli pari villasäkkiä avoinna ja kehrättiin pari tuntia... Tsiis mikä lemu. :D Kehräyksen jälkeen pestiin omia villojamme, kävin perjantaina haistamassa, ei se haju mihkään ollut hävinnyt. Taidan laittaa vielä jossain vaiheessa uudelleen likoamaan, jos ehdin. Olisi kai tarkoitus ensi viikolla kehrätä lisää tai jatkojalostaa jo kehrättyjä.

Mutta nyt voisin koettaa paneutua WeavePoint -ohjelmaan, ja ristitoimikkaisiin, kärkitoimikkaisiin ja murtotoimikkaisiin. Ei saa kysyä mitä ne ovat, hyvä kun itsekään tiedän ;D