9. elokuuta 2012

Keskiviikkona miehellä oli asiaa keskustaan ja minä ajattelin että menen mukaan, kun selkä on taas oikutellut ja ajattelin että kun on jotain tekemistä niin se unohtuu. Muuten ihan hyvä idea, mutta autolla ajosta ei selkä tykännyt yhtään.

Oloa helpotti kuitenkin huomattavasti pari löytöä... Mies meni asioilleen ja minä sillä aikaa paikalliseen Tiimariin kuluttamaan aikaa. Hyvä kun ehdin ensimmäiselle hyllylle niin mies oli jo takaisin :D Katselin siinä haikeana kalentereita ja mies sitten minulle lupautui sellaisen ostamaan. Pohdin hetken pinkin ja sinisen/tummanlilan välillä ja päädyin sitten jälkimmäiseen.
Kassalle mennessä mies bongasi asetelman penaaleja, kyniä yms. ja niiden joukossahan oli pöllöpenaali!! Iih ihana :D Pakko oli sekin sitten kerjätä itselle :D

Toivottavasti teksti pitää paikkansa istuessani siellä koulun penkillä :D Kalenteri näyttää kuvassa ihan siniseltä, mutta se taittaa luonnossa hieman lilaan. Se on tuollainen näppärän kokoinen, ei semmoinen A4 vaan pienempi, mutta siinä on silti joka päivälle runsaasti tilaa kirjoittaa. Kalenterit on muuten Tiimareissa -20% alessa. Penaali maksoi vajaa 4e.

Keskiviikkona eli eilen oli minulla työkkäriin aika kirjoittamaan sopparia rahan saantia varten ja se oli ihan simppeli juttu. Minun pitää joka lukukauden lopussa lähettää sinne todistus opiskelujen etenemisestä. Aika jännä että ne hyväksyivät hakemukseni, vaikka koululta ei ollut heille tullut vielä niitä lipuskoja jotka sinne toimitin. Pitää ne koettaa saada mahd. pian toimitetuksi. Lisäksi pitää viedä työkkäriin todistus siitä että olen aloittanut opiskelut. Kaikenmaailman paperinpyöritystä kun pitää saada hoidetuksi vielä koulumatkatukijuttuja sun muita. Huh.

Miehellä oli taas asiaa naantalin keskustaan ja ajeltiin siis sinne. Selkä ei edelleenkään tykännyt... Minä menin yhteen putiikkiin katselemaan, sain mieheltä jopa hiukan rahaakin, mutta samperi, se tuli taas asioiltaan niin nopsaan etten ehtinyt tuhlata niitä.. bongasin kyllä yhden ihanan pöllökortin, mutta sillä oli hintaa 4e, joten jätin vielä ostamatta..
Sain muuten siellä työkkärissä tietää että saan jättää raha-anomuslapun jo nyt, 2. päivä - 10.päivä - ajalta. Jej! Ehkä käyn hakemassa niillä rahoilla sen kortin :D (tai sitten maksan niitä koulumatkoja, köh köh.)

Käytiin kaupungintalossakin muutamia asioita hoitamassa ja sitten muistimme että miehen siskolle piti tuparilahjaa ostaa. Olimme saaneet myös vinkin että ikeasta saa family -kortilla edullisesti kylpytakkeja ja koska kumpikin olimme moisen tarpeessa, suuntasimme sinne. Nälkä kurni mahassa joten mentiin ensin syömään. Minulle se oli ensimmäinen kerta Ikeassa syömässä, miehelle toinen. Odotin niitä kuuluisia lihapullia, mutta suoraan sanottuna ne olivat aika plaah ja perus purkkipullia. Kastike oli kyllä hyvää, samoin hillo. Ranskalaiset olivat aika mauttomia, mutta kastikkeen kanssa hyviä. On siellä ehkä edullista syödä, lasten ateriat oli halpoja, mutta en kyllä itse taida sinne enää mennä syömään. Sen sijaan karpalolimppari ja kanelipullat on hyväksi todettuja välipaloja :D

Melkein heti kun astuttiin sisään, tuli esiin koulutarvikkeita ja mitäpäs muuta kuin pöllöaiheisia... Koska olin miehen kukkaron varassa, valitsin pahvikansiopaketin, jossa oli kolme kansiota, yksi pöllökuvioinen. Familyhintaan 2,95, muuten 4,95.
Toinen kuvio oli jotain nauriksia tms :D Tätä sarjaa oli kierrevihkoja, kyniä (joissa hienoa oli vain purkki) ja ihania paperiklipsuja joita himoitsin.
Sarja on nimeltään PRYDLIG ja netistä bongasin lisää sarjan tuotteita, mm. purkkeja ja kirjanpäälystettä! Pitää mennä tuonne uudelleen joskus ja koettaa saada ainakin tuota päälystettä ja tarroja...

Mutta kyllä nyt alkaa pikkuhiljaa olla hyvä aloittaa opiskelut kun on niin pöllöisää! :D Pitää varmaan vielä ommella itselle jostain pöllöaiheisesta kankaasta kangaskassi.. :D

Tjaah, kello on jo vaikka mitä, paras alkaa suunnata suihkuun päin. En kyllä oikein perusta tästä illalla suihkuun -hommasta, vaan pakko se on totutella... Mun tukka kun on semmonen että se yön aikana menee ihan omiin asentoihinsa niin aamulla ei oo kauheen hehkeä olo. Ja lisäksi mä sählään ja kiehnään yöllä unissani vaikka kuinka ja pää on aamuisin ihan hikinenkin. Ihan kuin olis tukka likainen heti aamusta. Ei kiva. Asiaa vois auttaa jos tukka olisi vaalea, mutta kun tää mun tukka on nyt kasvanut viime värjäyksestä puolella, niin puolet päätä on omaa maantienväriä ja se näyttää heti likaiselta. Pitää koettaa jostain rahasta päästä värjäämään tukkaa.
Lisäksi mulla on joku pakkomielle että haluan semmoisen vaalean hiukan laineikkaan "surffitukan". Semmonen joka näyttää ettei ole edes aamulla tukkaa harjattu, vaikka varmaan on nähty sen tyylin eteen vaivaa :D Tosin jos mä saisin laineita tukkaan niin voisin olla aamulla harjaamatta tukkaa ja tyyli ois siinä :D Lol joo varmaan unissani. Ei se kuitenkaan mulla toimi, mutta kokeilen kyllä jossain vaiheessa jotain lainehommaa. Tehdäänkö enää pehmennyksiä? Permanentit on kuulemma tulossa takaisin, niitä saa kai aika isoillakin laineilla. Onkohan se sitten semmonen jos jotain lainetta haluaa... Hmm... No, sitä en kummiskaan hetkeen tee, hyvä kun olisi varaa mennä värjäämään. Ja ehkä tukan pitäisi kasvaa inan... Tai no.. Ei semmoiset isot laineet paljoa kai lyhennä... Mut taas harhauduin aiheesta. Suihkuun! ->

EDIT: Muutama ihana tukkakuva :)



Tahdon. Harmi ettei mulla vielä ole noin pitkät hiukset, mutta...

6 kommenttia:

  1. Kylläpäs on sinulle sopivi koulutarvikkeita, varmasti motivoivia ^_^. Parasta koulun alussa onkin aina se, kun saa hyvän syyn hommata uusia vihkoja, kalentereita ja kyniä ja penaaleja ja sellaisia ;).

    Kyllähän se tukka kasvaa, ei vaadi muuta kuin odottamista :). Mää varasin justiinsa viikon päähän parturiajan. Aika pelottavaa, kun en oikein tiedä mitä on tulossa. Muutosta kuitenkin (sitä olen kaivannut).

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ehdottomasti parasta :D
      Kasvaa se, mutta liian hitaasti ;D
      Värjäyksen jälkeen tosin aina liian nopeasti.... hmm..
      Toivottavasti saat onnistuneen kampauksen! :)
      Samoin!

      Poista
  2. Kivan näköisiä pöllölöytöjä!

    Minäkin ostin "koululaiskalenterin". Yleensä olen saanut uuden töistä, mutta ne ovat aina yhtä synkeän mustia (vaikka tarroilla olen koettanut niitä piristää) ja tänä vuonna en ole varma ehdinkö saada sitä. Prismassa oli kaunis perhoskuvioinen, turkoosi kalenteri, joka sopii hyvin matkaamaan laukussa. Tykkäsin. :) Pitänee ottaa kuva blogiin joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan? :)
      Laita vaan kuvaa, kalenterit on jotenkin niin mielenkiintoisia ja hauskoja.
      Paitsi ne kaikki työpaikkojen ja yhdistysten hirveät peruskalenterit :D

      Poista
  3. Käväsin tänään Porin Tiimarissa ja siellä oli nättejä kangaskasseja -70% alennuksella 2,70€. Niistä roikkui sellanen söpö kangaslintu, ei kylläkään pöllö. Ostin itselleni sellaisen jossa oli punainen lintu, mutta oli niitä liilanakin. :) Tosin en sitten tiedä onko siellä Naantalin Tiimarissa niitä.

    T. Raxa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta :) Pitää katsoa jos ehtisi käymään jossain välissä uudestaa tiimarissa :)

      Poista